lauantai 12. joulukuuta 2015

Marraskuu 2015

Lokakuun viimeisenä päivänä Ilpo lähti Kivelän Emmille myyntiin ja ratsutettavaksi Harjuun. Oikeastaan koko kesän ja syksyn olin pohtinut, mitä tekisin, kun rahat ja aika ei riitä ja kaiken aikaa pitää miettiä, miten Ilpon liikutukset saisi järkevimmällä tavalla hoidettua. Tokihan se on kiva, kiltti ja ihana...mutta kuitenkaan kovin monimutkainen vuokraajakuvio ei tee sille oikeutta. Emmi oli paras vaihtoehto.

12.12.2015 kävimme Ilpoa moikkaamassa Harjussa ja tapasimme myös Tiian, joka auttaa Emmiä Ilpon kanssa. Siellä on ihan mahtavat puitteet hepan olla ja Ilpo näytti viihtyvän ja voivat tosi hyvin


maanantai 25. toukokuuta 2015

Toukokuu






Huhtikuu

Huhtikuussa Ilpo liikkui Marjan tai Hennin kanssa keskimäärin 3 kertaa viikossa. Valmennuksia ollut Juhon, Ompun ja Ville Vaurion johdolla ja Emmikin ehti kerran käydä. Marka on enemmän maastoillut. Poni hieman pukkailee, mutta toistaiseksi ne laittavat vaan hymyilemään...nöyrästi ja kiltisti tekee, mitä pyydetään. Välillä on ollut hieman selaisin jaloistaan, mutta itsevarmuus on kasvanut toisaalta.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Maaliskuu

Maaliskuun päiväkirja on vähän puutteellinen, mutta Ilpo edistyy :) Kolme Juhon puolituntista Hennin kanssa ja maastoilua. Maastossa poni on keksinyt pukittelun (ilmenee lähinnä perässä tultaessa). Ilpo on nähnyt a) pellolle loikkivan vetohepan b) käsistä ryöstäneen vetohepan ja c) eteenpäin menemästä kieltäytyvän vetohepan. Kaikista Ilpo selvisi fiksuna nuorenamiehenä vetoheppaa paremmin. Yksi reissu mentiin jo veturinakin, tuolloin sujui hyvin, eikä pukkeja tullut. Vaksu on aika hyväveturi Ilpolle, menee sopivaa vaihtia. Muutama maneesikerta myös ja Henni treenasi kerran extraa puomeja. Fiksu poni kaikenkaikkiaan, ei valittamista :)

Tässä näyte kolmannelta estetunnilta Juhon silmien alla:

torstai 12. helmikuuta 2015

Helmikuu

3.2.
Laitskojen ympäri Jiipin perässä. Pikkuisen ravailua kentällä. Oli tosi kiltti.

4.2.
Laitskojen ympäri Mandyn perässä. Käyntiä ja ravia. Aika innokas.

5.2.
Laitskojen ympäri Mandyn perässä. Käyntiä ja ravia. Lopuksi vielä vähän ravailua kentällä. Hyvin meni.

11.2.
Marja ekaa kertaa tunnilla (puoli tuntia) tyttöjen seassa. Juoksutin vähän alle ja sitten mukana mentiin. Ihan hyvin, kun vaan muisti ottaa lähestymiset ja kaarteet varoen ja isosti. Käyntiä, pysähdyksiä ja ravia.

13.2.
Juoksutus köydellä vikellyksen aikana. Hyvin sujui.

14.2.
Marja laitumien ympäri kolme kertaa. Eka käyntiä, toka ja kolmas ravia ja laukkaa. Kiltti oli ja hyvin meni. Selkäännousussa Suski auttoi.

15.2.
Liia maastossa Emman ja Vaksun vetämänä. Vetoheppa oli vähän pöllö, mutta poni kiltti.



torstai 8. tammikuuta 2015

Tammikuu 2015

2.1.
Lantto laittoi kengät ja tilsakumit + hokit etujalkoihin. Nyt pääsee poni taas eteenpäin. Nätisti antoi laittaa.

5.1.
Juoksutus

6.1.
Kävely maasta käsin Holonsuolle päin, Laico ja Leena mukana. Vastaan tuli rekka ja autoja, hyvin meni. Ylitettiin ekaa kertaa myös silta. Ilpo oli johtajaponi, ei ujostellut uusia paikkoja kummemmin, asenne kohillaan.

7.1.
Marja juoksutti vähän ulkona ja Tiia kyytiin. Ekat laukat.


13.1.
Juoksutus köydellä

16.1.
Juoksutus köydellä

17.1.
Vähän juoksutusta ulkona ja Marja kyytiin Tiian avustamana. Nätisti mentiin käyntiä ja ravia.

18.1.
Juoksutus ulkona ja Henni kyytiin maneesista. Pikkulenkki metsässä, tiet liinassa ja metsässä edettiin ilman liinaa, mutta tätivetoisesti käyntiä ja ravia. Kiltisti meni, vähän oli matkalla jännä traktori puskan takana, mutta ohi mentiin.

21.1.
Juoksutus ulkona ja Hennin avustamana Marja kyytiin. Yksin laitumien ympäri kaksi kertaa käynnissä. Hyvin meni ja ihan itse halusi eteenpäin, olisi meinannut tarjota vähän raviakin, mutta mentiin näin ekaa kertaa rauhassa. Tuntui tukevalta, vähän katseli pihattoponeja, mutta ohitettiin ne pienellä rohkaisulla. Toisella kierroksella ei enää tarvinnut rohkaisuakaan. Autot ja parkkipaikat ihan piisofkakkendaali. Ei haitannut, vaikka kaveri huuteli tallissa, poni oli ihan cool ohitusvaiheessakin.

23.1.
Juoksutus köydellä

25.1.
Juoksutusta vähän alle ja Emmi kytiin. Poni oli tosi kiltti ja Emmi kehui kiltiksi. Nyt reseptiksi eteenpäinmenoa, sitä, että pitää oikeasti reagoida eteenpäinajaviin apuihin ja pikkasen saa jo ottaa tuntumaan. Selkään pitää laittaa rohkeita kuskeja, jotka uskaltavat pyytää raipalla tms. eteen. Maastoilua mahdollisimman paljon.



26.1.
Lantto löi kengän uusiksi.

28.1.
Vähän juoksutusta ensin. Marja kyytiin, Tiia auttoi. Meni tosi kivasti :)

29.1.
Laitumien ympäri yksin. Käyntiä. Hyvin meni.